Gadgetissa oli virhe

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Mansikkapaikkoja

Taas se iski - jokakesäinen marjahulluus...

Viimevuotiset pakkasmarjat on syöty, pakastin sulatettu ja puutarhamansikat saatu turvallisesti talteen. Nuorimmainen ehti kinuta jo monta päivää, milloin mennään mansikoita poimimaan lähitilalle ("kun bestiskin on ollut jo kaksi kertaa") ennen kuin tuo lasten aina yhtä paljon odottama hetki koitti. Parasta mansikanpoiminnassa on tietenkin se, että mahakin täyttyy samalla näistä ihanista punaisista herkuista. Jossakin vaiheessa nuoriso-osasto ilmoittaa: "Mä en kerää enää, mä alan nyt syödä". Siinä vaiheessa onneksi ämpäritkin ovat jo aika lailla täynnä - nykyään näistä meidän apujoukoista on ihan todellista apua!

Yhtä innolla ei meidän nuoriso suhtaudu muuhun marjanpoimintaan, toisin kuin äitinsä, joka kyntää metsiä ja pientareita kaiken liikenevän ajan koko ihanan pitkän sato-kauden. Eilen nautin pariin otteeseen hyttysistä ja kesän tuoksuista metsämansikoita poimiessani, ja tänään luonto kutsuu varmaan uudemman kerran. Ja kohta on sitten jo mustikka-aika... Viime kesänä tosin itse en juurikaan mustikka-aikaan metsään ehtinyt työkiireiden takia, mies sen sijaan kantoi tummansinisiä herkkuja kotiin ämpärikaupalla niin että niitä on vieläkin jäljellä hillo- ja mehumuodossa. Jospa tänä kesänä itsekin ehtisin mollukoita metsästämään...

Vaikken muuten juuri villivihanneksia harrasta, lapsuudenkodistani on jäänyt muistiin yksi kesäherkku, jota ehdottomasti täytyy myös säilöä talven varalle: luonnon oma ilmainen "pinaatti", nokkonen. Tänä vuonna pääsin helpolla, kun lahjoin nuorison keräämään ja riipimään nokkoset valmiiksi á 10 snt / varsi. "Kun rahasta on kysymys, uskon vaikka Hammaskeijuun", kuten esikoinen totesi irronnutta poskihammasta (maitohampaista viimeisiä) purkkiin veden sekaan viiskytsenttisen toivossa laittaessaan... ;-) Lapsuudenkodissani "Uudiksella" sunnuntailounaaseen kuului liha-kastikkeen (omien possujen lihasta tietty) rinnalle itseoikeutetusti nokkosmuhennos, jota parempaa ei olekaan... Itse en ole sitä perinnettä jatkanut, mutta nokkosletut kyllä maistuvat pitsasukupolvellekin!

Vaikka mitä murheita ja huolia olisi päivän aikana ollut, jäävät ne takuuvarmasti metsään. Luonnon rauha ja ilo ja kiitollisuus Luojan antimista luovat sellaisen mansikkapaikan, jota voisi melkein paratiisiksi kutsua. Vaikka ympäröivässä maailmassa on usein mansikkapaikat tosi vähissä, maailmalla soditaan ja kärsitään eikä ole vielä auennut se minunkaan mansikkapaikkani työelämässä, olen minä löytänyt tästä maailmasta oman mansikkapaikkani, missä minun on hyvä olla. Ja se on paljon se. Paljon on lapsella aihetta kiittää.

Vielä ihanampi mansikkapaikka odottaa kuitenkin tämän ajan toisella puolen. Sieltä ei linnunlaulu ja metsämansikat lopu koskaan. Joskus lähtö sinne vaan tulee yllättäin ja liian aikaisin, niin kuin meistä jälkeen jäävistä tuntuu. Kukaan ei aikaansa tiedä, siksi on elettävä Nyt. Rakas serkkuni poistui autuaammalle mansikkapaikalle jokin aika sitten. Siellä hänen on nyt hyvä olla, ei sairaus paina ja on massu täynnä marjoja. Omistan tämän postauksen Hannun muistolle. Vaikka suru on suunnaton, tiedän että Sinun on nyt hyvä olla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti