Gadgetissa oli virhe

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kadonneen vyötärön metsästäjä

Samalla kun seuraan jännityksen- ja kauhunsekaisin tuntein netistä jälki-kasvuni menestystä Kultanummi-turnauksessa Turun seudulla, taidan välillä postata jostain muusta kuin jalkapallosta :-)

Kevään heräämistä odotellessani olen itse havahtunut siihen karuun tosiasiaan, että painoni on salavihkaa hiipinyt kriittisen 50 kilon rajapyykin yli - vain pari kiloa, mutta kuitenkin. Ei kai se monen korvissa kai paljolta kuulosta, mutta itseäni moinen seikka häiritsee ja tuntuu epämukavalta. Nyt kaksi kiloa, kohta kymmenen kiloa, maalailen kauhukuvia mielessäni. Teen pyhän päätöksen: ei enää iltasipsejä, ei karkkipussin rapinaa. Sunnuntai-iltana jumpataan koko perhe, ja etenkin reisilihakset huutavat suureen ääneen, että heidät on unohdettu oman onnensa nojaan aivan liian pitkäksi aikaa. Sauvakävely ei saa aikaan samaa vaikutusta kuin punttitreeni ja telemarkit, ja seuraavat päivät jumppatuokion jälkeen portaiden laskeutuminen on yhtä tuskaa eikä kyykkyyn voi edes ajatella yrittävänsä.

Sitten koittaa perjantai ja työmatka Ähtäriin. Elinkeinopäällikkö tarjoaa lounaan, ja toki lautanen on kerättävä kukkuroilleen, kun on niin monenlaista hyvää tarjolla - ja ilmaiseksi ;-)! Palaveri jatkuu elinkeinokeskuksessa, emäntämme huikkaa hakevansa vielä palan painiketta kahvin kyytipojaksi. Viikonlopun aattona hän innostuu tinkaamaan ison kermatäytekakun perjantaipullan hinnalla. Joku tuo vielä levyn Fazerin Sinistä naposteltavaksi. No sama se, tuumaan, pepulleen meni nyt tämä päivä laihiksen kannalta, otanpa vielä noitakin kun tarjotaan.

Mutta vakavasti puhuen, suurempi uhka terveydelleni - enkä toki ole millään muotoa poikkeus säännöstä tässäkään asiassa - kuin se mitä ja kuinka paljon syön, on se minkä verran ja miten liikun. Himoliikkujaa minusta ei saa tekemälläkään, mutta etenkin minua vanhemman sukupolven toimintakyvyn säilymistä tai vaihtoehtoisesti heikkenemistä seuratessani olen itsekin alkanut ymmärtää, että minäkin vanhenen - joka ikinen päivä. Nykyajan työelämä ei useinkaan rasita fyysisesti - minullakin suurimmalle rasitukselle joutuvat jumittuvat niskat nettisivuja päivittäessäni ja sopimus-tekstejä laatiessani. On aivan pakko uhrata aikaa, vaivaa ja ajatusta siihen, että saa itsensä liikkeelle raittiiseen ilmaan. Eikä pelkkä raitis ilmakaan aina tunnu riittävän, kuten nyt jalkalihasteni kohdalla huomasin - iki-ihana tsempparipuolisoni löysi aivan uusia tapoja kuormittaa käyttämättömyyteensä jo lähes kuoleentuneita jalkalihaksiani. Ja minä kun luulin että kävelylenkit tehoais just jalkoihin...

Tsemppareita tarvii jokainen, joskus toisinkin päin, ei painon pudotukseen vaan sen kohottamiseen. Tää nyt taas sivuaa kuitenkin jalkapalloa, vaikka pyhästi lupasin etten tällä kertaa siitä kirjoita, mutta: meidän linnunluinen urheilijanuorukaisemme on vuoden aikana kasvanut pituutta viisi senttiä, mutta paino on pudonnut kilon. Terveydenhoitaja jo vallan huolestui, kehotti syömään välipalaa aina liikunnan yhteydessä. No pakko melkein ollakin evästä mukana heti treeneistä tullessa, kun nälkä on niin karmea. Palloliiton Nuoren urheilijan ravinto-opas kehottaa syömään 5-7 kertaa päivän aikana - tosin tämä ohje on tehty niille, joilla on harkat kaksi kertaa päivässä, aamullakin. Mutta kyllä meilläkin on alettu syödä välipalaa kuuden aikaan ennen iltatreenejä, vaikka päivällinen on jo neljältä syötykin. Ja treenien jälkeen iltapalaa heti autossa yhdeksältä. Ei sitten ehdi muuttua nälkä migreeniksi...

Tosin, tämän teinin kohdalla painon putoamiseen vaikuttaa kyllä myös hillitön ruoasta nirsoilu. Välillä tuntuu ettei sellaista ruokaa olekaan, joka maistuisi - paitsi pitsa. Noo, ensi viikolla onkin teinien herkkuviikot, kun Toivakan koulukeskuksessa vietetään peruskoulun 40-vuotisjuhlia ja ruokalistalla on kouluruokia eri vuosikymmeniltä: makaronivelliä (60-luku), makkarasipattia (70-luku), tillilihaa (80-luku), spagetti-paistosta (90-luku) ja kebabia lohkoperunoilla (2000-luku). Ja kuinka ollakaan, meidän kasiluokkalaisemme ei tykkää kebabistakaan - kelpaiskohan yllättäen joku ruoka tuolta edellisiltä vuosikymmeniltä :-) Itselläni nousi etenkin tuosta tillilihasta elävät muistot mieleen - mitenkä lie Sinulla, rakas lukija?

Perjantaisen repsahdukseni jälkeen jatkan nyt sisukkaasti kadonneen vyötärön metsästystä. Tänä viikonloppuna hölläillään korkeintaan ruisleivän ja rasvattoman maidon kera, sipsit jätetään koskematta! Reipasta kevään odotusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti