Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ei nimi naista pahenna


On mukavaa kun ihmiset muistavat merkkipäivinä, pienempinäkin. 
Niin kuin nyt tänä nimipäivänänikin: anopilta ja apelta tuli kortti hyvissä ajoin jo viikolla, kummitäti laittoi tänään sähköpostia, isä soitti, veli laittoi tekstarin - ja kun avasin Sharewoodin (johon muuten olen täysin hurahtanut ja koukuttunut), siellä odotti läjä-päin onnitteluja ja arpalahjoja. Mukavia yllätyksiä ja päivän piristyksiä!

Tämä nimpparisankari ei voinut aamulla jäädä loikoilemaan, sillä edessä oli harjoitus-peli Kompaa (Komeetat / PaRi -yhdistelmäjoukkue) vastaan Hipposhallilla, ja lähtö kohti pelipaikkaa tapahtui jo ennen puolta kahdeksaa, koska ennen peliä piti ehtiä lämmitellä kunnolla, käydä lenkillä ja muuta asiaankuuluvaa. Itse peli alkoi puoli kymmeneltä, joten sitä ennen ehdittiin hyvin kahvitella ja päivittää kuulumiset Zhongien kanssa Alakulmassa. Ja jeee - nimpparilahjaksi tuli voitto kotiin, 3-1 meidän joukkueen hyväksi. En kylläkään itse ollut kentällä vaan 14-v. poikani ;) Vaikka emme perheessämme ole nimipäiviä kovin suurin menoin juhlineetkaan, ostin kuitenkin valmiin torttupohjan liikennemyymälästä harkkapelistä palaillessamme. Siihen sitten kermavaahtoa ja pakastemansikoita päälle niin johan kelpas! 

Olen aina tykännyt nimestäni, vaikka ollessani lapsi ja nuori se ei ollut ollenkaan muodikas nimi niin kuin sitten vähän myöhemmin, vaan sitä pidettiin vanhanaikaisena. Tuolloin 1970- ja 1980-luvuilla olin koulumme ainoa Elina, sen sijaan esim. Sareja, Satuja ja Päivejä oli useita... Muistan myös tuolta ajalta, kuinka erästä Mari-nimistä tyttöä kiusattiin, kun pojat saivat selville että hänen oikea nimensä oli Iida-Maria - Iidaa pidettiin vanhojen mummojen nimenä. Ja myöhemmin Iidasta tuli yksi pikkutyttöjen suosikkinimistä - niin ne nimiasiatkin kulkee aaltoliikkeenä... Tuntuu siltä, että nyky-lasten suosituimmat nimet ovat juuri niitä hilmoja, almoja, väinöjä ja juhoja, joita 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa oli vain ja ainoastaan vanhoilla ihmisillä. Oman tyttäreni nimi on ollut almanakassa vasta muutaman vuoden eli ei aivan yleisimpiä nimiä sekään.

Vaikka leipomisesta tykkäänkin ja esim. täytekakkujen leipominen sujuu melko lailla rutiinilla - lapsuudenkodistani on jäänyt selkäytimeen ajatus, ettei juhla ole juhla ilman täytekakkua -, olemme perhe-elämämme kaaressa tulleet siihen pisteeseen, että seuraava sukupolvikin alkaa pikkuhiljaa astua remmiin. Runeberginpäivänä esimerkiksi sattui sellainen mukava yllätys, että 
esikoisemme toi kotsantunnilta tuomisinaan runebergintorttuja, tosin ilman hilloa ja tomusokerikoristelua. Olisivat kuulemma menneet matkalla pilalle... Poika tykästyi kotitalouteen - köksään niinkuin minun kouluaikoinani sanottiin - seiskaluokalla ja otti sen yhdeksi valinnaisaineistaan. 
 Mikä on mielestäni mahtava juttu, sillä tämän oppiaineen osaamista kaikki tarvitsevat ennemmin tai myöhemmin. Jos nämä arkielämän perustaidot jäävät oppimatta, syntyy niitä uusavuttomia nuoria ja myöhemmin aikuisia, joista on paljon puhuttu. Viime vuonna seiskaluokkalaisemme neuvoi minua intoa puhkuen, miten pyykkiä pitää o i k e a s t i pestä. Minä kun käytänkin vain yhtä ja samaa pesuainetta kaikkeen pyykkiin väristä välittämättä...
Niin, siihen alkuperäiseen aiheeseen palatakseni: vaikka tässä nyt taas erittäin hyvin tiedostankin, kuinka mukavaa on, kun ystävät, sukulaiset ja kylänmiehet muistavat merkki- ja juhlapäivinä, olen itse aikas huono tuossa lajissa, usein tuppaavat korttien lähettämiset ja muut muistamiset unohtumaan tai jäämään viime tippaan. Eli tässä nyt virallisesti ihan kaikille yhdessä ja erikseen jo hyvissä ajoin etukäteen: Hyvää ystävänpäivää 14.2.2013! Muistetaan toisiamme - jos vain suinkin muistetaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti