tiistai 29. tammikuuta 2013

Ei mitään hätää

...jos ei omat voimat riittäneet, niin kuin Samuli Edelmann taannoin lauloi. Tapasin unessani enkelini, tai sellaiseksi hän esittäytyi.

Mun pitäis varmaan pitää erikseen sellaista unihörhöily-huuhaablogia säilyttääkseni täällä kuvan viileän asiallisesta bisnesnaisesta, jos sellaista nyt on ikinä kohdallani pystynyt syntymäänkään. "Kirjoittajan pölkky", kuten Hikipedia on termin Writer´s block ansiokkaasti kääntänyt, iskee kuitenkin kohdalleni sen verran usein etteipä materiaalia taitaisi juuri siunaantua useampaan kuin yhteen blogiin. Olen tosin alkanut elämyspisteiden toivossa kirjoittaa blogia myös hyväntekeväisyys-yhteisö Sharewoodissa, mutta se on enemmänkin sellaista hyvää päivää-kirvesvartta -tyylistä päivän tapahtumien kertausta itseä ja muita hymy huulilla kannustaen, positiivisuus kun on enemmänkin ko. yhteisön juttu ja toki erittäin tärkeä sellainen. Täällä on tullut sitten aika ajoin purnattua yhdestä jos toisestakin asiasta.

Yksi asia, josta valitan enemmän kotioloissa kuin täällä virtuaalimaailmassa, on minua enemmän tai vähemmän säännöllisesti vaivaava migreeni. Migreeni saattaa hiipiä elämääni, kun niskat ovat jumissa; kun aterioiden väliin jää liian pitkä aika; kun otan vähänkin alkoholia; kun on se aika kuukaudesta - ylipäänsä aina kun elimistön tasapaino jollakin tavalla järkkyy. Joskus migreeni alkaa yöllä nukkuessani ja heti aamusta on pakko turvautua täsmälääkkeeseen - Luojan kiitos ne on keksitty ja niska-särkyni ylipäänsä vihdoin diagnosoitu migreeniksi, tulehduskipulääkkeet ja muut särkylääkkeet kun ovat tähän vaivaan yhtä tyhjän kanssa.

Eräänä iltana olin taas syönyt iltapalaa vähän liian myöhään ja sokerit olivat ehtineet laskea aiheuttaen orastavan migreenin. Päätin kuitenkin yrittää lähteä nukkumaan ilman lääkettä, vaikka epäilinkin että yöllä olisi taas noustava ottamaan nappia. Tämä yö oli kuitenkin erilainen: nukuin tavallista pidempään, niskakipuni oli aamulla poissa - ja yöllä olin nähnyt kenties elämäni ihanimman unen, vaikkei siinä sinänsä mitään ihmeellistä ollutkaan. Jossain pallokenttien kulmilla olin tavannut ihan tavallisen suomalaisnaisen, joka itse asiassa muistutti hieman erään tutun jalkapallojuniorin äitiä. Paljoa en unesta muista, mutta se, mitä hän sanoi minulle, syöpyi mieleeni ehkä ikuisiksi ajoiksi: "Etkös sä nyt tajuu et mä olen sun enkelisi!" No tottakai, unessa tämä tuntui maailman luonnollisimmalta asialta, naisen sanaan oli helppo luottaa. 

Unessa nainen auttoi minua löytämään sallitun parkkipaikan autolleni. Olen aivan vakuuttunut, että todella tapasin enkelini, henkioppaani, joka auttaa minua elämässä vähän muutenkin kuin parkkipaikkojen löytämisessä. Sain kokea palasen taivasta maan päällä. Ja nyt "hetken tie on kevyt". Rakennan itseäni rauhassa, rakennan Firumedaa yhdessä toisten kanssa. Saan kulkea käsi kädessä Enkelini kanssa - Enkelini, joka sahaa pölkyt poikki silloin kun on jotain tärkeää sanottavaa.

Ystävä - Sinullakin on Enkeli. Eksä ny tajuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti