Gadgetissa oli virhe

lauantai 29. joulukuuta 2012

Isoja asioita - ja isompia

Hukkasin avaimeni jouluhässäkässä. Katastrofin ainekset olivat käsillä.

Perjantaina 22.12. iltakahdeksan aikaan huomasin hukanneeni avaimeni. Mutta milloin ja missä, en ollut tarvinnut niitä muutamaan päivään enkä siksi havainnut katoamista. Paniikki iski  - kyse ei ollut "omista" avaimistani, nyt tulisi huutia. Mitä jos ne ovat pudonneet hankeen, kuka ne löytäisi? Poliisin löytötavaratoimisto olisi auki seuraavan kerran varmaankin vasta joulun jälkeen, eikä minulla ollut millään aikaa eikä voimia lähteä tekemään kierrosta kaikissa liikkeissä, joissa olin jouluostoksilla parin viime päivän aikana hypännyt. Niin, ja olinhan käynyt ystävienkin luona - ja Seinäjoella asti työn puitteissa, mitäs jos ne olivat jääneet johonkin sinne?

Joulumieli oli tyystin hukkua avainten mukana, kun mietin kauhuskenaarioita siitä, kuinka koko ison kerrostalon lukot pitäisi vaihtaa minun huolimattomuuteni takia. Pilalla, kaikki on pilalla, itkin kuten suuren draamakuningattaren tapana on. Ei löytynyt autosta, ei ystävättären kotoa, ei omalta pihalta. Olen muutenkin tuupertua hillittömän itse kehittämäni joulustressin alle joka ikinen vuosi, ja tämä korsi tuntui nyt katkaisevan kamelin selän.

Sitten rauhoittava kommentti rakkaalta siipalta: Hei, kukaan ei oo kuollut, rahalla siitä selviää. Ja niinhän se on - taas mulle opetettiin näemmä "korkeammalta taholta" asioiden laittamista oikeaan mittakaavaan ja tärkeysjärjestykseen. Mitä sitten, jos joudunkin nöyrtymään ja tunnustamaan varomattomuuteni, ottamaan haukut vastaan ja ehkä maksamaankin jotain - tuskin siinä henki menee. Joulu on tulossa, aikaa itselle ja perheelle - ei se mitään jos se lanttulaatikko jääkin tänä vuonna tekemättä, kaupasta sitä saa. Ei se mitään, jos hyllyille jääkin pölyä tai laatikoiden pohjille muruja - siivotaan lisää vaikka välipäivinä. Kyllä se joulu tulee vaikka avaimet ei sitä mutsin käsveskassa vietäkään.

Rakkaaksi käynyt sielunsiskoni työelämästä vietti tämän joulun, kuten useimmat päivät viimeksi kuluneiden kuukausien aikana, sairaalassa liikuntakyvyttömän miehensä vieressä. Yksi hetki, yksi kohtaus muutti tämän perheen joulusuunnitelmat ja ehkä loppuelämän. Alakoulun joulujuhlan jälkeen yläluokan opettaja pyysi luokkaansa miettimään lomalla, kannattaako siellä koulussakaan aina ihan pienistä nurista - "miksi pitää käydä koulua" jne. Taina-open naapurintyttö, meidän lasten kyläkoulussakin huilua soittanut Anni oli muutama päivä aikaisemmin viety ambulanssilla sairaalaan kesken koulupäivän, kun jalat lakkasivat yhtäkkiä toimimasta - syytä ei tiedetä vieläkään. Anni kävisi koulua edelleen tosi mielellään, jos vain voisi. Omassa lähipiirissänikin pieni ihminen jatkaa taisteluaan elämästä ja kuolemasta. On isoja asioita - ja "isoja".

Drama queen tuntee piston sydämessään. Elämälle kiitos, sain siltä paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti