Gadgetissa oli virhe

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kiinteistö-Kaisan jalanjäljissä

Blogini nimen jälkiosa  sai uuden merkityksen, kun aloitin työt asunto-neuvottelijana Suomen LKV Kiinteistöt Oy:ssä.


Pari viikkoa olen nyt ihmetellyt tätä asuntoneuvottelijan (kiinteistövälittäjä-titteliä saa käyttää vain LKV-tutkinnon suorittanut henkilö) arkea, istunut koulutuksissa, kuunnellut korvat höröllä palavereita vielä hieman sivusta, mutta ennen kaikkea ryhtynyt tuumasta toimeen, työn kautta oppien. Tulin taloon "parhaalla mahdollisella" tavalla, toimeksiannon kanssa - kaverin asunnon myynnillä ja esittelyllä oli helpointa aloittaa. Nyt toimeksiantoja on hankittuna kolme ja tälle viikolle sovittuna vielä kolmen omakotitalon ja yhden ravintolan arviointikäynnit, viimeksi mainittu tosin vielä vanhemman kollegan kanssa. Kaupat ovat vielä antaneet odottaa itseään; onneksi useimmissa esittelyissä on sentään käynyt ainakin yksi ihminen...

Mitään shamppanjan hörppimistä miljoonakauppojen jälkeen á la Kiinteistö-Kaisa ei ole ollut havaittavissa. Tässä hommassa ei leipä lähde helpolla, sen olen jo saanut huomata. Aktiivinen pitää olla, soitella itsemyyjille, pitää silmällä lehti- ja netti-ilmoituksia, kauppojen ilmoitustauluja... Myytävä tai arvioitava kohde ei välttämättä sijaitse naapurissa eikä kilometrejä lasketa, saati että niistä jotain maksettaisiin. Tälläkin viikolla ajelen parina päivänä noin 70 km suuntaansa, ylihuomenna Konnevedelle ja lauantaina Uuraisille. Lauantain reissun yhdistän tosin pojan fudis-kuskaukseen, mitä olen harrastanut muutenkin ja aion harrastaa jatkossakin bensakulujen jonkin sorttisessa kurissa pitämiseksi. Esittelyjä järjestän mahdollisuuksien mukaan junnun harkkojen aikana - viime sunnuntain esittely-aikataulukin rytmittyi luontevasti sen mukaan, milloin futarin piti olla Killerillä. Noh, kiire tuli kuitenkin, kun pojat eivät malttaneet lopettaa pelaamista ajallaan ja oli jo hoppu ehtiä esittelemään seuraavaa kohdetta  ja esitteet vielä tulostamatta... Kuopuskin tahtoi reissuun mukaan, kuinkas muutenkaan, eli ei kun aamupäivästä aukenevaan lähikauppaan evästä ostamaan ennen ensimmäistä esittelyä ja tyttö notkumaan toimiston iihanan kaakaoautomaatin ääreen (no saa siitä kahviakin)  :-)

Aika näyttää, kuinka homma lähtee sujumaan ja kuinka löydän paikkani tässä tällä hetkellä noin kymmenen hengen hiekkalaatikossa - siitä onkin aikaa kun olen viimeksi ollut osa näinkin isoa työyhteisöä. Toistaiseksi toivo ja epätoivo vaihtelevat, mutta ihmeesti tämä homma tuntuu koukuttavan, vaikkei vielä senttiäkään ole tästä puhtaasti myyntiin perustuvasta, provikkapalkkaisesta työstä ansaittuna. Tällaiselle yltiö-sosiaaliselle räpätädille on vain erittäin palkitsevaa kohdata ihmisiä ihan kasvoista kasvoihin tehtyään niin pitkään kauppaa lähes yksinomaan sähköpostin ja skypen välityksellä. Toki tässäkin työssä puhelinta ja sähköpostia tarvitaan, mutta jo ennen toimeksiantosopimuksen allekirjoittamista, saati itse kaupantekoa, on tavattu jo monen monta ihmistä, ainakin useimmiten.

Mukavalta tuntuu myös tietty suomalaiskansallinen jämptiys slaavilaisen, ehkä hieman "joustavamman" (hyvässä ja pahassa) toimintakulttuurin jälkeen: vaikka tämä työ toisaalta mahdollistaa melko pitkälle aikataulujen ym. suunnittelussa yrittäjämäisen vapauden, johon jo ehdin tottua yrittäjänä toimiessani, toisaalta viikko soljuu tiettyjen ennalta sovittujen raamien puitteissa. On maanantaipalaverit, keskiviikkoiset lehti-ilmoituksen dead-linet, perjantaipostit ja sunnuntaiesittelyt. No, ainakin on alati levoton ja uutta halajava mieleni saanut taas rutkasti ravintoa yrittäessään sisäistää kiinteistö-kaupan ja maakaaren mitä moninaisimpia kiemuroita. Huh-huijaa, ehkä ne joskus vielä oppii tuntemaan kuin omat taskunsa - hups, täälläkös ne kadonneet avaimet olivatkin... ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti