Gadgetissa oli virhe

lauantai 25. elokuuta 2012

Tiikerikakkua vai pullamössöä?

Kiinalaistuttavani kutsui minua tiikeriäidiksi, kun kerroin esikoisemme aloittaneen koulunsa aikanaan vuoden etuajassa. No en kai sentään tiikeriäiti..?

Juu ei, tiikeriäidiksi en tunnustaudu, mutten kannata nykyään usein vallalla olevaa pullamössökasvatustakaan. Meillä pidetään ikärajoista ja nukkumaanmenoajoista kiinni, ja vaikkei nykypäivänä elämisen ehto välttämättä olekaan jokaisen perheenjäsenen osallistuminen työntekoon ja ansaintaan niin kuin entisaikojen agraariyhteiskunnassa, esimerkiksi pöydän korjaaminen ruokailun jälkeen, kahvin keitto, postin haku ja nykyään myös tiskivuorot - nelihenkisessä perheessä, jossa ei ole astianpesukonetta, tiskia riittää a i n a! - kuuluvat myös nuorisomme arkipäivään. Noudatamme periaatetta, jonka mukaan esim. facebookin, elokuvien ja tv-sarjojen tai vaikkapa mopoilun ja energiajuomien ikärajoja ei ole keksitty sattumalta ja vain muksujen kiusaksi. Ja kun näin on, ei sen enempiä perusteluita tarvita. Se ei tosin tarkoita sitä, etteikö meilläkin silti vängättäisi - vaikka jokaisella perheessämme on oma läppäri, silti pitäisi olla myös milloin mikäkin pelikonsoli "kun kaikilla muillakin on"...

Viimeksi meillä vängättiin jalkapalloharrastukseen liittyen maksulliseen turnaukseen pääsemisestä. Meidän vanhempien kanta oli, että meiltä ei turnaukseen lähdetä, kun ei kerran homma oikeesti kiinnosta. Tällä viittasimme siihen, että kun kerran lahjoja vihreän veran shakissa näyttäisi pojaltamme (ainakin valmentajien mukaan) löytyvän, niitä kannattaisi ja  p i t ä i s i kehittää ja ylläpitää myös kotona omalla ajalla. Tästä oli ollut puhetta moneen otteeseen, mutta kesälomalla tuntui lukeminen (tätä hyvää harrastusta yhtään väheksymättä), tietokonepelit ja muu rötväily kiinnostavan omaehtoista harjoittelua enemmän. Ok, treeneihin kuskataan 40 km:n päähän 3-4 kertaa viikossa, samoin "ilmaisiin" peleihin, varusteita ostetaan jne., mutta maksullisten turnausten kohdalla kulkee raja, niin kauan kuin enempää aktiivisuutta, vastuullisuutta ja intoa ei löydy. Taisimme olla ainoat vanhemmat joukkueesta, jotka ajattelivat näin, sillä "pitihän poikien päästä kun kerran haluavat". Toisaalta, on aika lailla eri asia sitoutua harrastukseen suht pitkän etäisyyden päästä, kuin jos sattuu asumaan aivan kentän laidalla tai parin kilometrin päässä sieltä. Harrastellahan voisi täällä kotikulmillakin, oman kunnan seurassa, mutta jos tosissaan haluaa päästä eteenpäin lajissaan, sen pitäisi näkyä täällä kotonakin.




Kerran sitten mennessäni hakemaan poikaa harkoista valmentaja kysyi, miksei hän lähde Pietarsaareen, kun olisi kuulemma tärkeä ja hyvä pelaaja. Selitin miksei, ja se jäi siihen. Kotia ajellessamme kerroin pojalle, kuinka valmentaja oli erikseen häntä turnaukseen pyytänyt sekä kertasin syyt, miksemme olleet lupaa antaneet. Kun aikamme olimme asiaa yhdessä puineet, kävi ilmi, että poika kyllä harjoittelisi, muttei osaa tehdä itse harjoitussuunnitelmaa! 13-vuotiaalle tuollainen "lukujärjestyksen" omatoiminen laatiminen voi todellakin olla kynnyskysymys... Siispä sovittiin, että tehdään se yhdessä, ja niin tehtiin seuraavana päivänä - pojan ollessa kuumeessa ja kurkkukivussa kotona pelattuaan edellisenä iltana harkoissa sukkasillaan...

Ja flunssasta toivuttuaan poika aloitti treeniohjelmansa seuraamisen - vähintään puoli tuntia omaehtoista harjoittelua, lenkki, punttitreeni tms. niinä päivinä kun ei ole ohjattuja treenejä. Niin innolla ja tosissaan, että kaatosadeiltana jalkapallotiikerien jäädessä väliin itku meinasi päästä. Yhtäkkiä teini halusi tosissaan osoittaa, että halusi mukaan turnaukseen. Menihän se päähän kun tarpeeksi monta kertaa paukutti...

Ja annas olla, kun seuraavan kerran hain poikaa treeneistä, vastassa olivat molemmat joukkueen valmentajat kysymässä, eikö poika nyt kuitenkin voisi lähteä turnaukseen. Päävalmentaja selitti ettei millään saa puolustusta toimimaan ilman poikaamme, ja nyt olisi vielä mahdollisuus lähteä kun joku muu oli peruuttanut. "Ja kun mä haluan aina voittaa" - valmentajan motto ;-) Lupasin vielä harkita ja keskustella asiasta junnun isän kanssa, ja lopulta myönnyimme, vaikka mielestämme poika ei vielä ollut reissua ansainnutkaan, pari kertaa oli vasta ehditty kotona treenaamaan pyhän päätöksen jälkeen.

Niinpä ensi viikonloppuna esikoisemme lähtee edustamaan JJK:ta Eremenko Cupiin - ja äiti tuskailee tiikeriyden ja pullamössöilyn välillä, edelleen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti