Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Ollapa zen

En ehkä käytä otsikossa termiä zen oikeaoppisesti, mutta jotain ommm...-tyyppistä mielen tyyneyttä ja läsnäoloa tarkoitan...



Johtuneeko osin pohjalaisista sukujuuristani vai mistä, mutta aika harvoin mulla on itse asiassa päiviä jolloin voin kysyä itseltäni "no mikäs ny on nottei ahrista". Heti kun tahti vähän hiljentyy, mieltä alkaa kalvaa jonkin sortin levottomuus milloin mistäkin. Usein märehdin ja huolehdin asioita joille en oikeastaan itse ainakaan siinä hetkessä voi tehdä mitään, ja vaikka voisinkin, eipä se huolehtiminen niitä asioita yleensä vie eteen-päin. Toisaalta uskon Kohtaloon ja Johdatukseen ja Suurempaan Suunnitelmaan ja siihen, että kun vain pidän tahtoa yllä, se tahto vie minua eteenpäin. Piirrän aarre-karttoja, käytän päättäväisyystippoja. Kaikenlaista huuhaata (joka ei ole huuhaata). Sitten taas huomaan että asiathan on ihan hyvin ja muahan o n viety eteenpäin aika isoinkin harppauksin.


Toinen juttu mihin kaipaan zeniläisyyttä on tapani ja kykyni kasvattaa perheemme murkkuja. Siitä on kuulkaa zeniläisyys kaukana kun juhannusaattona herään päivä-unilta hirmuiseen huutoon ja riitaan, joka on saanut alkunsa jostain mitättömästä pikkujutusta. Äidin sydäntä särkee, kun tuntuu etteivät sisarukset tule yhtään toimeen keskenään. Miksei siskon tai veljen kanssa voi olla kaveri? No joo, rakkaudesta se hevonenkin potkii, mutta nää potkut osuu kyllä ihan munkin sydämeen. Tää sisarusten välinen kissanhännänveto on mulle ikuinen mysteeri, vaikka eipä sitä kai itsekään oltu ihan mitään herranterttuja tuossa iässä. Ja kun 11-vuotias toteaa: "Mä en kestä mun perhettä", on aika jutella asioista vakavasti ja t y y n e s t i ruokapöydän ääressä... Ja taas olla hetki sovussa ja pärjätä yhdessä.


Tietyllä tapaa hieman huono valinta tällaiselle emästressaajalle ryhtyä yrittäjäksi, vai kuinka...? Tässä hommassa kun se jokapäiväinen leipä on usein enemmän kuin epävarmalla pohjalla. Toimeen kuitenkin on ainakin toistaiseksi tultu, enkä tahdo antaa työlle aivan liian suurta osaa ajastani jatkossakaan, elämä kun on niin paljon muutakin. Loppuviikosta aionkin antaa vahäksi aikaa piut paut stressille ja työhuolille, erottaa riitelevät murkut toisistaan ja varata kahdenkeskistä laatuaikaa meille perheen naisille - me lähdetään tyttöjen reissulle Tallinnaan ja jätetään "pojat" katselemaan jalkapalloa kaikessa rauhassa... onkos aika zen, noin niinku omalla tavallaan ;-)?!?!

Loppuun vielä tämä mahtava maailmaa paljon kiertänyt Tyyneysrukous: 
Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. 

Rauhallista juhannuksen jälkeistä aikaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti