Gadgetissa oli virhe

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kieli ja aivot kylvyssä

Huh heijaa, opinnot takana ja työelämä taas edessä. Ja joltisenkin tauon jälkeen olen saanut nauttia perusteellisesta kielikylvystä - niin suu, korvat kuin aivotkin ovat marinoituneet slaavilaisessa äännemyrskyssä.


Pitkä ja vaiheikas matkani venäjän kielen ihmeelliseen maailmaan alkoi yli 25 vuotta sitten Kärkölän lukiossa, kun valitsin D-kielekseni tuohon aikaan hyvin vähän puhutun kummajaisen. Ihana pirtsakka opettajamme Tarja Koski sai minut innostumaan ja rakastumaan tähän vaikeaan puheenparteen niin, että hakeuduin Helsingin yliopiston kääntäjänkoulutuslaitokseen (nyk. käännöstieteen laitos) opiskelemaan venäjää - ja ihme kyllä pääsin sisään, vaikka vaivaisen kolmen vuoden lukio-opiskelun jälkeen kielitaitoni taso oli luvalla sanoen surkea verrattuna venäjää vaikkapa A-kielenä lukeneisiin, huolimatta ylioppilaskirjoituksissa saavuttamastani tämänkin kielen laudaturista. 


Yliopiston pölyisillä käytävillä suhteeni naapurimaamme kieleen viileni ja aloin keskittyä enemmän ja enemmän sivukieleeni saksaan sekä ihanaan äidinkieleeni, jonka sittemmin vaihdoin pääaineekseni laittaessani jälleen kerran elämäni uusiksi, vaihtaessani kaupunkia, laitosta ja opintojeni suuntaa. Muutos ei jäänyt pysyväksi - seuraavan kerran treffailin rakastani venäjää Länsi-Suomen opistossa Leena Närgisen sekä Venäjän puolella hatsinalaisten ja petroskoilaisten opettajiemme johdolla. Opistoaikaiset oleskeluni Venäjällä eivät jääneet viimeisiksi, ja työelämä vei aina vain syvemmälle slaavilaisen sielun syövereihin.


Ja nyt, vuonna 2011, olen ajautunut keskelle umpivenäläistä työyhteisöä vain 40 km päässä kotoani. Kun avaan Infokoneen / Finostrovin oven, on kuin astuisin valtakunnan rajan yli: me ukrainalaiset, venäläiset ja suomalaiset kommunikoimme yhteisellä kielellämme, kuka sujuvammin, kuka takeltelevammin. Väliin laitamme suomen sanoja, kun venäjän sanat eivät riitä tai kun asia on yksinkertaisempi selittää suomeksi - Suomessa vuosikausia asunut petroskoilainen ei välttämättä edes tiedä venäjänkielistä vastinetta sanalle "muistitikku", yksinkertaisempaa on sanoa vain "tikku". Kun puhumme pankkilainasta, emme käytä vastaavaa venäjän sanaa vaan taivutamme suomalaista sanaa venäläisittäin (esim. akkusatiivissa "lainu"). Sama ilmiö kuin siirtolaisilla kaikkialla maailmassa.


Ja tietenkin olen tuonut palasen äiti-Venäjää kotiinikin. Ainahan minulla luterilaisella on tietenkin ollut rakkaat ortodoksiset ikonini ja lampukkani, maatuskoista nyt puhumattakaan, mutta nyt on läppärinikin saanut koristeekseen jälleen kyrilliset kirjaintarrat ja Facebookin lisäksi kuulun nyt myös Vkontakteen, joka on venäläisten vastine FB:lle, aiemmin kaikille avoin mutta nykyään vain kutsulla aukeava nettiyhteisö. On päiviä, jolloin totean kollegoilleni käyttäneeni venäjän kielen sanavarastoni viimeistä äännettä myöten tyhjäksi ja vaihdan tuttuun ja turvalliseen suomeen, jota työtoverini toki myös puhuvat ja ymmärtävät. Mutta hetken päästä taas - pois mukavuusalueelta ja yrittämään... Sillä hei hetkinen, eihän tää voi olla näin vaikeaa - suomen kielessähän on kuusitoista sijamuotoa ja venäjässä vain kuusi... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti